Johtajuusseminaari

← Näytä kaikki tapahtumat

30.10.2019 klo 16.00 — 19.00

Koulu- ja Kulttuurikampus Kaarna
Satakunnankatu 36, 39700 Parkano
Google Maps →

Johtajuusseminaari Parkanossa keskiviikkona 30.10. klo 16-19 Koulu- ja Kulttuurikampus Kaarnassa.

Illan teemana on johtajuus, työnantajaimago ja muuttunut uudenlainen työkulttuuri. Asiantuntijapuheenvuorot kuulemme Erja Koivulalta, Mikael Jungnerilta ja Saana Tyniltä.

Erja Koivula – partneri, PK & Co. Oy – on intohimoinen yritysten brändin rakentaja, jonka arki koostuu asiakasyritysten liiketoiminnan kehittämisestä ja kasvuun tähtäävästä bisneksen kirkastamisesta.

– Viimeisimpien tutkimusten mukaan yrityskulttuuri ja yrityksen maine ovat voimakkaimmin työntekijöitä ohjaavia voimia. Ei siis ole yhdentekevää, millainen työnantajaimago yritykselläsi on, Koivula toteaa.

Kreab Oy:n toimitusjohtaja Mikael Jungner alustaa aiheesta ”Uusi aika suosii uudenlaista työkulttuuria”.

– Työyhteisön jäsenten potentiaalin hukkaaminen on suurta tuhlausta, toteaa Jungner.

– Kun tekemistä ja päättämistä yhdistetään, tuottavuus nousee. Työssä oppiminen ja yhdessä tekeminen ovat aina olleet arvokkaita, mutta viime aikoina niiden merkitys on entisestään noussut. Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Koti Puhtaaksi Oy:n perustaja, omistaja ja toimitusjohtaja Saana Tyni kertoo yrityksen matkasta Suomen parhaaksi työpaikaksi ja Euroopan parhaaksi siivousalan työpaikaksi.

– Huomasimme hyvin nopeasti, että työntekijä, joka on tyytyväinen työpaikkaansa, hoitaa työnsä erittäin hyvin, Tyni toteaa. Huom! Puheenvuoro sisältää juonipaljastuksia ja tipsejä.

Aloitamme tilaisuuden kahvilla ja verkostoitumisella. Paikalla voit tavata myös TE-toimiston yritysasiantuntijoita, joiden kanssa voit keskustella erilaisista yrityksen kehittämispalveluista.

Seminaariin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tervetuloa!

Katso ohjelma Parkanon kaupungin sivuilla: https://www.parkano.fi/tapahtumat/yrittaja-messut-2019-johtajuusseminaari/