OBN – Oulu Business Networks

Palvelumme on tarkoitettu Yrittäjyysbuustin asiakkaille, joilla on jo olemassa tai joilla on halu kehittää omia tuote-, palvelu- tai liiketoimintaideoita. Eniten hyötyvät henkilöt, joilla on korkeakoulutus (AMK, yliopisto) sekä kokemusta tai halua toimia liiketoiminnassa, jossa voi olla myös kansainvälistä ulottuvuutta. Ilman muuta kuitenkin teemme mielellään yhteistyötä kaikkien yrittäjyydestä kiinnostuneiden kanssa, taustasta riippumatta.

Sinulla ei tarvitse olla valmiita suunnitelmia, vaan yhdessä pohdimme erilaisia mahdollisuuksia, joissa voit parhaiten hyödyntää omaa osaamistasi, esimerkiksi yrittäjänä toimimalla. Jos sinulla on jo omia tuote- tai liikeideoita, sparraamme niitä. Voimme myös laatia sinulle kaupallistamis-, kehittämis- tai liiketoimintasuunnitelman rungon. Mutta olennaista on, että räätälöimme palvelumme sinun tarpeitasi vastaavaksi.

Tiimimme muodostuu kahdesta yrityskonsultoinnin ammattilaisesta (Mikko Pesonen, Timo Suominen), joiden päätyötä viime vuodet on ollut uusien innovaatioiden sekä tuote, palvelu- ja liikeideoiden analysointi ja kehittäminen. Olemme arvioineet noin 300 erilaista innovaatiota ja ideaa sekä ohjanneet niiden kaupallistamista kohti oikeaa liiketoimintaa. Meillä on referenssinä mm. yli 70 Tekesin, ELY-keskuksen ja Keksintösäätiön rahoittamaa Tuoteväylä-projektia, määrä on Suomen ennätystasoa. Meillä on kokemusta myös mm. Tekesin Innovaatioseteliprojekteista. Teemme yhteistyötä useiden korkeakoulujen, tutkimuslaitosten ja julkisten yrityskehittäjien kanssa. TE-toimiston starttirahalausuntoja olemme tehneet eri toimialoille noin 250 kpl, joten tiedämme erityisen hyvin miten liiketoiminta pitää suunnitella ja kuvata, jotta se on rahoituskelpoinen julkisen rahoittajan silmin.

Meidän kanssamme on helppo toimia. Emme ole turhan virallisia, vaan ajattelemme asioita ennakkoluulottomasti ja luovasti. Emme usko turhaan tärkeilyyn, vaan tasapuoliseen ja avoimeen kommunikaatioon, asiakkaan parhaaksi.

Tervetuloa tekemään yhteistyötä kanssamme !

Lue lisää ja ota yhteyttä!

Mikko Pesonen
mikko.pesonen@obn.fi
044 0321 297

www.obn.fi