Työnhakijoita kiinnostaa yrittäjyys

Jo yli 200 yrittäjyydestä kiinnostunutta työnhakijaa on mukana Pirkanmaan Yrittäjyysbuustissa saadakseen ideoita, tietoja ja henkilökohtaista neuvontaa yrittäjyytensä polulle. “Olemme iloisen yllättyneitä siitä, kuinka hyvin palvelulle on kysyntää ja siitä, kuinka hyvää palautetta asiakkailta saamme. Lokakuussa 2017 käynnistynyt palvelu antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden miettiä omaa yrittäjyyspotentiaalia sitoutumatta yritystoimintaan välittömästi. Olemme kilpailuttaneet kattavan asiantuntijajoukon auttamaan yrittäjyyden tielle ja heidän joukosta asiakas valitsee omaan tilanteeseensa sopivimman palveluntuottajan. Asiakkaat ovat onnistuneet hyvin valinnoissaan, sillä tuloksia on jo syntynyt. Asiakkaamme ovat toivoneet henkilökohtaista palvelua ja nyt sitä on tarjolla” toteaa Pirkanmaan TE-toimiston palvelupäällikkö Kristel Stenman-Huuskonen.

Vauhtia oman yrityksen perustamiseen

Tamperelaisen Raimo Tihveräisen työ päättyi viime vuoden puolella. Hän oli jo pitkään harkinnut alan vaihtoa ja Yrittäjyysbuustin myötä saapui sopiva tilaisuus toteuttaa oman yrityksen perustaminen. Yrittäjyysbuustin nettisivuilta löytyi eri vaihtoehtoja ja muutamille palveluntuottajille osoitetun soittokierroksen myötä sopiva palveluntuottaja valikoitui vertaamalla tarjontaa omiin tarpeisiin nähden. Valittu palveluntuottaja osoittautui nappivalinnaksi ja neuvonnan aikana keskityttiin etenkin some-markkinointiin, yhteen Tihveräisen yritystoiminnan kulmakivistä.

Tihveräisen yritysjohdon konsultointiin tammikuun puolessa välissä perustettu yritys palvelee aina arvonmäärityksistä omistajanvaihdoksiin saakka. ”Olen ollut perheyrityksessä töissä käytännössä koko ikäni, joten yrittäjyys on minulle tuttua. Yhden henkilön yrityksessä on sikäli helppoa olla, että on vastuussa vain itselleen. Yrittäjäksi aikovan on syytä tiedostaa, ettei polku ole helppo, mutta vastapainona saa erittäin antoisan uran. Laiskat eivät tällä polulla pärjää” tiivistää Tihveräinen.

Valinnanvapaudella paras kumppani

Yrittäjyysbuustissa asiakas valitsee itselleen sopivimman palveluntuottajan. Yhtenä viidestätoista palveluntuottajasta, iSearch Group Oy:n Ville Mäkinen näkee, että yrittäjyyden tuomat työllistymismahdollisuudet ja yleinen positiivinen kiinnostus yrittäjyyttä kohtaan ovat olleet hyvä lähtökohta suosioon. “Myös sopivan matala kynnys lähteä katsomaan omia mahdollisuuksiaan on osallistujille iso asia. Ei turhan tärkeää vaan mukavasti sujuvaa yhdessä tekemistä – tavoitteet ovat yhteisiä ja onnistumiset antavat buustia”, kiteyttää Mäkinen.

”Vastaavaa palvelua ei aiemmin ole ollut. Lähtökohdat ja taustat yrittämiseen ovat usein hyvinkin erilaisia, mutta nyt on mahdollista saada juuri tarvitsemaansa apua. Osalla on vain ajatus yrittämisestä, mutta ei yritysideaa. Osalla voi olla käytännön haasteita, esimerkiksi rahoitukseen liittyen. Joillakin on hyvinkin pitkälle vietyjä ideoita, mutta jokin tietty osa-alue, kuten vaikka sosiaalisen median hyödyntäminen, myynti ja markkinointi kaipaavat lisäosaamista. Mukana olevat palveluntarjoajat voivat konkreettisesti auttaa näissä käytännön asioissa. Toki kaikki lähtee lopulta uudesta yrittäjästä itsestään ja tahdosta tehdä asioita, mutta Yrittäjyysbuusti on mahtavasti mukana tukemassa tätä taivalta. Suurta innostusta on ollut havaittavissa ja yrityksiähän on jo perustettu”, kertoo Mäkinen.

Kuinka pääsen mukaan?

Palveluun on mahdollista ilmoittautua toukokuun 2018 loppuun mennessä. Mukaan otetaan yhteensä 400 asiakasta. Jätä ilmoittautumisesi Kasvubuusti-sivuston kautta.

Yrittäjyysbuusti-palvelun tarjoaa Pirkanmaan TE-toimisto. Se on osa Pirkanmaan Kasvubuusti – hanketta, jossa tuetaan sekä toimivia yrityksiä että yrittäjiksi aikovia. Hanke pilotoi uusia palveluja yhteistyössä palveluntuottajien kanssa osana maakunnan kasvupalvelujen valmistelua ja sitä rahoittaa työ- ja elinkeinoministeriö.

 

Tuija Marnela
etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi